- Belung Magazine
Tämä sivusto käyttää evästeitä selailukokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä tätä sivustoa suostut käyttämään niitä OK, olen samaa mieltä Ei, anna lisätietoja

View other editions

Mitä tapahtuu, kun hengität?

Ihminen hengittää normaalisti noin 12–18 kertaa minuutissa huomaamattaan. Levossa hengitämme minuutissa noin 5–8 litraa ilmaa sisään ja ulos. Rasittavassa liikunnassa taas saatamme hengittää sata litraa ilmaa minuutissa tai jopa enemmän. Hengitys on itse asiassa hyvin monimutkainen prosessi. Mitä sisäänhengitettävälle ilmalle oikeastaan tapahtuu ja miksi esimerkiksi interstitiaalisissa keuhkosairauksissa (ILD:issä) ilmenee hengenahdistusta?

Hengitysteistä puhuttaessa useimmille ihmisille tulee ensin mieleen keuhkot. Kyse on kuitenkin paljon enemmästä: hengitysteihin lukeutuvat kaikki kehon osat, joiden läpi virtaa sisään- ja uloshengitettävää ilmaa. Ilma virtaa nenän ja suun kautta alas henkitorveen (trakeaan), joka jakaantuu kahdeksi keuhkoputkeksi (katso kuva 1). Keuhkoputket menevät vasempaan ja oikeaan keuhkoon, joissa putket jakaantuvat pienemmiksi haaroiksi eli ilmatiehyiksi. Nämä johtavat ilman edelleen pieniin keuhkorakkuloihin. Keuhkot koostuvat sienimäisestä kudoksesta, ja ne ovat hyvin haavoittuvia. Tämän vuoksi keuhkojen suojana ovat kylkiluut. Vasen keuhko on oikeastaan hieman oikeaa pienempi, jotta sydämelle jää riittävästi tilaa.

fi-lungs-belung-magazine

Pienet keuhkorakkulat

Tässä osiossa tutustutaan tarkemmin ilmaan. Hengitysilmamme koostuu pääosin typestä (noin 78 %), hapesta ja vähäisistä määristä hiilidioksidia ja muita kaasuja. Typpi on passiivinen kaasu, eikä sillä juurikaan ole vaikutusta hengitykseen. Ihminen käyttää kuitenkin happea ja tuottaa hiilidioksidia. Sisäänhengitettävässä ilmassa on 21 % happea ja 0,03 % hiilidioksidia, kun taas uloshengitettävässä ilmassa on noin 16 % happea ja 5,6 % hiilidioksidia.Tämä tarkoittaa, että kehomme käyttää noin 5 % ilmassa olevasta hapesta ja tuottaa hiilidioksidia, jota eritetään. Miten tämä sitten toimii? Hengitettäessä ilma kulkee nenän tai suun kautta henkitorveen, keuhkoputkiin ja ilmatiehyeisiin ja lopulta keuhkorakkuloihin. Keuhkorakkulat ovat pieniä rypälemäisiä rakenteita ja niitä on keuhkoissa satoja miljoonia. Niiden kokonaispinta-ala on noin 50–100 m² eli yhtä suuri kuin tenniskentällä. Keuhkorakkuloiden seinämän ja solujen välistä tilaa kutsutaan interstitiaalitilaksi. Keuhkorakkuloiden ympärillä on pieniä verisuonia eli hiussuonia, jotka muodostavat eräänlaisen verkon kunkin keuhkorakkulan ympärille. Hengitysilmassa oleva happi kulkeutuu keuhkorakkuloiden seinämien ja solujen välisen tilan läpi näihin pieniin verisuoniin (katso kuva 2). Veressä oleva happi kulkeutuu punasolujen mukana kaikkiin kehonosiin solujen käytettäväksi. Kun solut ovat käyttäneet hapen, ne tuottavat hiilidioksidia. Tämä kuona-aine kulkee happeen nähden vastakkaiseen suuntaan: kun se vapautuu verenkiertoon, se kulkeutuu keuhkoihin ja edelleen hiussuonien kautta keuhkorakkuloihin, ja lopulta se hengitetään ulos.

fi-tiny-airsacs-belung-magazine

Hengitys

Hiilidioksidin pitoisuus keuhkorakkuloissa on laukaiseva tekijä hengityksessä. Kun pitoisuus saavuttaa tietyn tason, aivoihin lähetetään signaali. Vastauksena siihen aivot lähettävät signaalin palleaan ja rintakehän lihaksiin, mikä saa ihmisen hengittämään sisään. Sisäänhengittäminen on aktiivinen prosessi. Tämä tarkoittaa, että lihakset työskentelevät aktiivisesti saadakseen rintaontelosta suuremman. Rauhallisesti hengitettäessä pallea supistuu, mikä saa rintaontelon (ja keuhkot) laajenemaan. Tämän seurauksena keuhkoihin virtaa ilmaa (katso kuva 3). 

respiration-fi-belung-magazine Kuva 3. Sisäänhengitys. Kun pallea supistuu, rintaontelo ja keuhkot laajenevat (nuolet), mikä pienentää keuhkoissa olevaa ilmanpainetta (–) ja saa ilman virtaamaan sisään (+).

Sisäänhengitys

Sisäänhengitettäessä keuhkot laajenevat ja siellä oleva ilmanpaine pienenee ja tämä saa ilman virtaamaan sisään. Ihmisen hengittäessä voimakkaasti esimerkiksi urheillessa tai silloin kun hengittäminen on vaikeaa, saavat useat lihakset rintakehän ympärillä  yhdessä pallean kanssa rintaontelon laajenemaan entistä enemmän. Uloshengittäminen on sitä vastoin passiivinen prosessi. Rauhallisesti uloshengitettäessä keuhkojen joustavuus takaa sen, että keuhkot ja rintaontelo palautuvat alkuperäiseen kokoonsa. Tätä voisi verrata kuminauhaan: kun sitä vedetään ja sitten vapautetaan, kuminauhan joustavien kuitujen ansiosta nauha saa takaisin alkuperäisen muotonsa ja kokonsa. Näin myös ilma työnnetään ulos keuhkoista. Kun ihminen hengittää voimakkaasti ja tehokkaasti ulos, tietyt rintakehää ympäröivät lihakset auttavat rintaonteloa pienenemään entisestään.

Keuhkojen jäykkyys

Millä tavoin ILD sitten heikentää keuhkojen toimintaa? ILD-sairauksissa keuhkorakkuloiden solujen välinen tila arpeutuu ja paksuuntuu, minkä vuoksi hapen on vaikea päästä hiussuoniin. Lisäksi arpeutumisen seurauksena keuhkot menettävät kimmoisuuttaan, ne jäykistyvät ja niitä on vaikea täyttää ilmalla sisäänhengitettäessä. Jäykkiin keuhkoihin mahtuu vähemmän ilmaa kuin normaaleihin, terveisiin keuhkoihin, ja jäykkyyden vuoksi niiden täyttymiskapasiteetti on pienempi. Hengenahdistus johtuu tästä keuhkojen alhaisesta kapasiteetista sekä siitä, että hapen on vaikea päästä arpeutuneen ja paksuuntuneen interstitiaalitilan läpi. Tilannetta pahentaa se, että arpeutuminen voi lisääntyä ajan kuluessa. Tällöin keuhkot jäykistyvät entisestään, mikä edelleen heikentää keuhkojen täyttymiskapasiteettia ja vähentää verenkiertoon pääsevän hapen määrää. Näiden muutosten etenemisvauhti kuitenkin vaihtelee eri ihmisillä.1

Hengenahdistus

On selvää, että jos keuhkot ovat jäykät eivätkä voi saavuttaa täyttymiskapasiteettiaan, henkilö kokee hengenahdistusta. Lisäksi se, että hapen on vaikea päästä verenkiertoon, saa henkilön hengittämään entistäkin enemmän. Hengenahdistus johtuu siitä, että verenkierrossa olevan hapen määrä on alhainen, minkä seurauksena aivot lähettävät signaalin. Aivot reagoivat nouseviin hiilidioksidipitoisuuksiin ja laskeviin happipitoisuuksiin. Hermot käskevät keuhkoja toimimaan tehokkaammin, mutta ILD:n vuoksi keuhkot eivät pysty noudattamaan tätä käskyä. Potilas tiedostaa epätasapainon keuhkoille lähetettävän signaalin ja keuhkojen riittämättömän vasteen välillä, mikä lisää tunnetta sisäänhengityksen riittämättömyydestä.2 Tämän lisäksi hengitysvaikeuksien vuoksi pelkkä hengittäminen saa ihmisen kuluttamaan enemmän happea jopa levossa. Kaiken tämän seurauksena hengittämisestä tulee nopeaa ja pintapuolista, ja tilanne pahenee liikunnan aikana.
 
Valitettavasti ILD-sairauksissa esiintyvään hengenahdistukseen ei ole tehokasta hoitoa. Potilaat voivat kuitenkin hyötyä heille tarkoitetuista tukiryhmistä tai keuhkojen kuntoutusohjelmista. Niiden avulla potilaat voivat oppia hillitsemään väsymystä ja hengenahdistusta sekä saada käytännön neuvoja happipitoisuuksien pitämiseen mahdollisimman korkeana. Tällä voi olla positiivinen vaikutus potilaiden hyvinvointiin ja se voi saada heidät tuntemaan, että sairaus on paremmin heidän hallinnassaan.3
 
 
Viitteet
1. O’Donnell DE, Neder JA, Harle I, et al. Chronic breathlessness in patients with idiopathic pulmonary fibrosis: a major challenge for caregivers. Expert Rev Respir Med 2016;10:1295-1303.
2. https://www.thoracic.org/patients/patient-resources/resources/idiopathic-pulmonary-fibrosis.pdf; tarkistettu kesäkuussa 2017.
3. Duck A, Pigram L, Errhalt P, et al. IPF Care: a support program for patients with idiopathic pulmonary fibrosis treated with pirfenidone in Europe. Adv Ther 2015;32:87-107.

 

disclaimer
OFE12/728032018